huijui kuvia seuraa peräst, nyt kiire kaljalle

nonni!

jaahas sai lukee täälläki lehdist aikoinaan et Suomen kansa voi näköjään yhä huonommin. $€ on se kun keskitytään ihan vääriin asioihin. suomalaiset on valmiit uhraamaan oman kulttuurinsa (johon tässä määrittelen about koko ihmisyyden, ja mm. sen et lapset ei koe onnistumisen elämyksii muuta ku oravanpyörään kouluttavan suorittamisen kautta, koska vanhemmat ei koskaan tuu antaneeks tilaisuutta esim. jonkin soittimen kokeiluun. tai tajuukste et jotkut vanhemmat ei edes laula lapsilleen nukkumaanmennessä?!) joko

a) luullessaan kaiken uuden hömpötyksen olevan niin hitsin siistii eikä muista juuriaan eikä itseään eikä kunnioita mitään - ei oikeesti tunnustele et milt tuntuu.. esimerkiks EU-direktiivit, jotka on keksitty yleisohjeiks kaikkialle vaikka kussakin jäsenmaassa on varmasti erilaisia tapoja sekä tietämyksiä, ja joita noudattaessa muut jäsenmaat pitää oman päänsä ja kulttuurinsa mut suomalaiset vaan menee niinku lampaat messii;

toisena vois mainita suomalaisten taipumuksen olla jonkin sortin teknofriikkei, jotka luulee et ne tarvii niit kaikkii uusii ominaisuuksii niin paljo et tarvii monta kertaa vuodes ostaa uus kännykkä. Sit ne tietää niist asioist niin hitosti mut loppujen lopuks se ei auta mihinkään asiaan yhtään - jotain semmosta tyhjää tietoutta.. ei ne voita aikaa arkipäivän askareissa eikä se varmana kartuta niiden henkistä pääomaa. saa vaan lisää mitä räplätä. se on kivaa ku osaa jotai, vaikkei siit mitää hyötyy oliskaa. illuusiokskin vois kutsuu. vanha kuvaputki-tv on ihan hyvä, eikä ne LSD-tv:t viekään niin paljo vähemmän sähköö ku piti. valmistus kuluttaa maailmaa paljon enempi ku vanhan loppuun käyttämine. samoin miks mun pitäis näppärämmin hoitaa tv-asiat, kuten kanavanvaihto, jonkin sortin automaatio millon haluan kattoo jotain ym? miks uhraisin satoja euroja sellaseen, mihin riittää 30€, tai miks ees haluisin et itteni passivoiminen sujuis vieläki helpommin? et vois olla entistäkin passiivisempi?! sen sijaan et tuhlaan rahani sellaseen minkä luulen helpottavan elämääni, kun mulle kerran on niin kerrottu, pitäis oikeesti heivata se vanhaki telkkari kierrätyskeskuksee ja lähtee ulos kävelyl. puut on tosi hienoja. linnut laulaa kivasti. ei siihen paljo muuta tarvi.. hetki jalat maassa. vaiks ottais maata käteen ja tunnustelis ja kattelis.

netti on kiva kännykäs just hätätapauksii varte et tarvii ehdottomasti tietää, millon tulee seuraava bussi, tai muita tekosyitä. itteäni ahdistais ostaa jotain täysin toimivan asian tilalle vaan siks ettei jaksa kattoo sitä enää tai et se on hieman vanhentunu eikä semmosel vanhal rakkineel tee yhtää mitää, PAITSI SOITTAA JA TEKSTAA niinku puhelimel kuuluu. sähköpostit voi kattoo kotona tai töissä tai koulus, ja jos on niin kiire ettei ehi, on harmi se. ite oon kyl ollu pahemman luokan tommone, onneks tulin tajuihini.

ihmiset unohtaa miten ollaan hetki hiljaa. koko ajan pitää olla jotai - mp3-soitin, läppäri, kännykkä, kamera - kaikki aika pitää käyttää hyödyks ja lisäks kaikki ois kiva saada talteen. mitä varten niit hetkii tarvii niin paljon sit tallennella? niit on jo kovalevyl asioi niin montaa ettei ikinä elämäs ehi kattoo kaikkii. tai tuleeks niit katottuu ikinä yhtää?

ite oon huomannu et jos on kamera messis, kaikest pitää ottaa kuva, ja sit ei oikeesti ehi elämään sitä hetkee ite vaan kokemus jää kameran linssin taa. totuus on, et se hetki on tuhat kertaa koskettavampi ja mieleenpainuvampi jos unohtaa velvoittavan elektroniikan olemassaolon ja antaa mennä vaa. lisäks kameral pelleily usein keskeyttää jotain. outoo. no, taidan silti ottaa viäl jokusen kuvan elämäni aikana.

tai

b) luullessaan et omistaminen se onnen tuo. oon ihan hymähdelly lueskeltuani maailman talouden tilasta. jos tää homma tulis nyt kunnol alas ni ehkä ihmiset havahtuis hiuka. ottamaan huomioon toiset eikä vaa itteään. tajuais et mitä enemmän näkee ympäril onnellisii ihmisii, sitä onnellisempi on ite. tajuais et mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. se oikeesti on niin mut ei kaikki ihmiset uskalla kokeilla. joku sanoo et se on vaan oman onnentunteen tavoittelua sekin, eli itsekäst loppujen lopuks. olkoon vaan - sanoisin, et paljon mukavampaa itsekkyyttä. se et oma onni riippuu siit miten onnellinen on joku toinen, se on rakkautta. sitä voi jokainen tuntee toisiaan kohtaan ihan tost vaa. ei kukaan haluu olla onneton. miks siis kukaan haluais onnea toisten kustannuksella? jos ajattelis oikeesti asiaa, päätyis lopputulokseen et muutanpa hieman toimintatapojani. oikeesti jos jokaisen teon ja ajatuksen tekis niin et ensin heittäytyis empatian valtaan, ei ykskään joka kehtaa tai uskaltaa olla rehellinen itelleen tekis mitään pahaa saati idioottimaista. tämä siis pätee omistamiseen kuten kaikkeen muuhunki. ei kukaa haluu telkkuu yksin töllöttää, vaa viettää kivan illan kavereiden kaa ja vaikka laulaa. tai ihan vaan kuunnella ja katella oikeiden ihmisten touhuja eikä näyttelijöiden.

joillain on varmaan puuttunu pienenä perusturvallisuuden tunnet sen verra et kaikkee pitää vaa haalii muttei uskalla päästää irti. päästä irti! ei kaikkee tarvi kontrolloida. siit se omistamisen haluki varmaa tulee. jos se on oma, se on varmasti omas hallinnas. hajota päänsisäiset rakenteet ja anna hetken valua sisääsi ihan ilman prosessointia. se on tosi tosi vaikeeta. mut sen arvoista. sanat ja valokuvat on vaan häilyvä hahtuva kaikesta mitä ne yrittää kuvata - katkarapu (TM). älä hätäile sitä, et "tää sun pitää muistaa, tää on niin hieno ja taianomainen juttu" koska niit tulee lisää ja kyl sen muistaa jos se on hienoo. emmä sitä ettäkö tuhlailemaan pitäis ruveta, mut ei tarvi yrittää liikaa.

moni varmaan myös kuulee sillon tällön vaimeita ääniä päänsä sisältä, ja miettii, onko tässä tosiaan kaikki kunnossa. mut liian moni on tehny joitain asioita jo niin kauan, tai tuntee velvollisuutta jotain instituutiota tai ihmistä kohtaan niin syvästi, et tekojensa myöntäminen eettisesti vääriks tai onnellisen elämän kannalt epäoleellisiks ei vaan tuu kysymykseen, koska sillon ihmisen pitäis myöntää itelleen olleensa esim. 30 vuotta ihan hiton hakoteillä. se on liian kova pala usealle.... ei senkään pitäis antaa lyödä maahan vaan ottaa ilolla vastaan ja todeta, että kaikki tähänastinen on ollu tarpeellista, jotta voi ymmärtää ja tietää sen mitä nyt tietää. vois olla iloinen siitä, että on tajunnu jotain mitä jotkut ei ikinä tajua.

kun käppäilee ympäri maailmaa laukussa leipää ja piimää vaan, ei kantsi yrittää antaa maiseman mennä ohi mahdollisimman kivuttomasti, sumussa kävellen, vaan sen jokaisesta pienestä yksityiskohdasta voi ehtiä nauttia. jokaiseen eteen tulevaan asiaan pitää suhtautua niin kuin tietäis siitä kaiken, tai ainaki et ite ois suurempi ku se asia. nii et mitä tahansa se asia sanookaan, ei tarvi huolehtia, koska tietää ettei se voi ittelle mitää ku se on niin pikkuruinen ja vaiks se sanois mitä, se lentää ku leppäkeihäs pelkän pikkurillin nipautuksel.

syysterveiset kaikil jotka jakso lukee näin paljon sontaa! lohdutuksena: tääl sataa ja on kylmä! haha mut eile oli ilman paitaa -keli.